perjantai 8. huhtikuuta 2011
ITK - Benchmarkin retki Hämeenlinnaan
Tapahtumamatkailuhanke otti osaa jo 22. kerran järjestettyihin ITK-päiville. ITK-tulee sanoista Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa.
Tapahtuman avasi perinteisesti Jarmo Viteli joka sanoissaan hauskasti kuvasi maailman muutosta noiden 22 vuoden aikana. 90-luvulla haaveiltiin että kun jokaisella meistä on tietokone opetus sujuu kuin itsestään. Nyt kaikille on 1-3 erilaista päätelaitetta mutta opetuksessa ovat edelleen kaikki samat haasteet. On tullut jopa muutama haaste lisääkin. Tämäkö on se tietotekninen paradoksi?
ITK-konseptin toimivuus ja vuosi vuodelta jatkuva menestys perustuu hyvään ideaan ja tapahtumatyöryhmään, vaihtuviin sekä mielenkiintoisiin sisältöihin että toimiviin puitteisiin. Hämeen Kesäyliopisto eri kumppaneineen yhdistettynä Aulangon puitteisiin ovat yhtälö joka yksinkertaisesti vain toimii.
Ja ne Digiveikot, Digiveikot. Esiintyivät kuin esiintyivätkin yleisön pyynnöstä huolimatta hurmaten yleisönsä ja ennen kaikkea avajaisissa puhuneen Opetusministeri Henna Virkkusen. Kappale: Minä ja Ministeri soi päässä koko kotimatkan ajan Karjalan laulumaille. Kiitos siitä Digiveikot vastuu oli taas vain kuulijalla.
Hanke kävi osallistumassa keskiviikkona ITK- päivät aloittavilla työpajapäivillä hyvin erilaisiin workshoppeihin.
Tampereen yliopiston ja TRIM:in Tutkijatapaaminen jossa mm. Prof. Dr Pierre Dillenbourg esiintyi herätti pohtimaan oppimisen tehokkuutta ja sen tehostamista yksinkertaisia, visuaalisia apuvälineitä hyödyntäen.
SOMY-sosiaalinen media yleissivistävässä opetuksessa kokosi yhteen eri sosiaalisen median ammattilaisia. Pienryhmiin jakaminen ja yksittäisen hankkeen sparraaminen oli hyvä ajatus.
Torstai ja perjantai päivät koostuvat eri foorumeista, teemaseminaareista ja kutsutuista puhuista. Hanke kävi kuulemassa mm. tekijänoikeuksista, opetusteknologiasta koulun arjessa, PKAMK AMK-tutkinnosta verkossa, Challeges and opportunies for interactive technology sekä EduFeed-Tools and Opportunies whit Blogs foorumeja.
Hankkeen kannalta oli mielenkiintoista pohtia sitä miten vastaavan konseptin luominen onnistuisi Pohjois-Karjalaan. Ensi marraskuussa Pohjois-Karjalan Kesäyliopiston järjestämän KC-Karelia Conference tulee osaltaan näyttämään miten tässä mallinnuksessa onnistutaan. ITK:n suuri anti oli kuulla tapahtumarintamalla juuri konkressipuolen ammatilaisten neuvoja tavoitteemme saavuttamiseksi sekä verkostoitua eri toimijoiden kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti