tiistai 14. helmikuuta 2012

Ampumahiihdon MC ja Lunta Ilosaaressa



10.-12.2.2012 viikonloppu tarjosi huippuviihdettä koko kansalle kokorahan edestä. Kontiolahden ampumahiihtostadionilla pidettiin ampumahiihdon MC-kilpailut joka keräsi jälleen huiman yleisöennätyksen. Paikalle raikuivat "Russia Russia" ja "Kaisa Kaisa"-huudot eikä kenellekkään jäänyt epäselväksi minkä maan kansalaiset olivat lähteneet kannustamaan omiaan Kontiolahteen. Tapahtuma huipentui Joensuun Ilosaaressa pidettyyn Lunta Ilosaaressa-tapahtumaan jossa suoritettiin mm. la kilpailujen palkintojenjako.

Kuvan nimi on: Etsi kuvasta Suomen liput!



Järjestäjillekkin tuli selkeästi yllätyksenä tapahtuman suosio joka välittyi mm. yleisöteltan tiiviistä tunnelmasta.



Yleisöteltan sisältä löytyi myös JOSEKin, Karelia Expert Matkailupalvelu Oy:n ja Pohjois-Karjalan Kauppakamarin ammattitaitoista henkilökuntaa jotka jakoivat tietoa Joensuun talousalueen elinkeinoelämän ja matkailun palveluista sekä tekivät Venäläisille asiakkaille suunnattua kyselytutkimusta. Tuloksena olikin erittäin hyvä otanta jota aiotaan hyödyntää alueen eri tuotteita ja palveluita kehitettäessä.



Lunta Ilosaaressa-tapahtumassa oli la päivänä tarjolla oli mitä erinlaisinta ohjelmaa koko perheelle. Oli pilkintää, luistelua, lumikenkäilyä jne.. jne..



Paikalla olleella nuorella pilkkimestarille oli selkeästi tasapainopilkinnän niksit hallussa. Sen verran ammattimaiset olivat tämän nuoren herran otteet.



Lunta Ilosaaressa la Ilta huipentui Valoparta Oy:n valaisemassa Ilosaaressa MC-kilpailujen lauantaipäivän palkintojen jakoon. La meidän kaikkien oma Kaisa Mäkäräinen pokkasi ilmeisesti pelkästä kohteliaisuudesta hopeaa mutta vaihtoi sen heti su takaa-ajossa kullaksi! Kaisa teki taas parasta PR:ää Maakunnallemme mitä hänen upean menestyksensä perusteella uskalsimme hieman etukäteen jopa toivoa!



Onneksi olkoon Kaisa, Kontiolahti ja Ilosaaren tapahtuman kaikki järjestäjät! Lisää tätä ja mielellään joka vuosi!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Matkamessut 2012 ja Oppia ja Työtä 2012



17.-21.1.2012 Helsingin messukeskuksessa piettiin perinteiset Matkamessut. Pohjois-Karjalakin oli näyttävästi esillä omalla Visitkarelia-osastollaan.



Osaston henkilökunta valmistautuu ammattilaspäivien asiakkaita varten.



Messuosaston huomion keskipisteenä toimi jättinäytöllinen rekka joka keräsikin osakseen laajaa huomiota.

Savon Lake Land-osastolla luotettiin perinteisesti mm. kalakukkojen vetovoimaan.



Yksi hauskimmista osastoista oli Sveitsin osastolla ollut ikiliikkuja.



Matka 2012 -messuilla oli yhteensä 71 098 kävijää.



Joensuun Nuorkauppakamari Ry järjesti kumppaneidensa kanssa Oppia ja Työtä-messut 25.- 26.1.2012 Joensuun Areenassa.

Joensuun Tiedepuiston yrityshautomon kaverit Ruohio ja Pulkkinen olivat messuilla hakemassa uusia liikeideoita. Start me UP-kampanja olikin todellinen "suksee".



Messujen kanssa samaan aikaan areenalla järjestetiin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän toimesta ammattitaitokilpailu Taitaja2012 semifinaali.